Yli viidensadan asunnon viemärit saneerataan sukittamalla. Konkreettinen haitta yksittäiselle asukkaalle kestää alle kaksi viikkoa. Sukittaminen säästää taloyhtiössä jo aiemmin saneeratut kylpyhuoneet ehjinä, sillä mitään rakenteita ei jouduta avaamaan.

As Oy Kivisaarentie Helsingin Vuosaaressa on Suomen kaikkien aikojen suurin sukitustyömaa. Taloyhtiö on poikkeuksellisen suuri: siihen kuuluu 12 kerrostaloa, joissa on yhteensä 512 huoneistoa. Asukkaita on lähes 800.

Urakka on huolellisesti aikataulutettu – ja aikataulu on erittäin tiukka. Työt alkavat syyskuussa 2016, ja viimeisetkin viemärit on saneerattu joulukuun 2017 loppuun mennessä.

Buildnetin toimitusjohtaja Tapio Falck (vas.) ja taloyhtiön isännöitsijä Joel Karvinen.

Buildnetin toimitusjohtaja Tapio Falck (vas.) ja taloyhtiön isännöitsijä Joel Karvinen.

Taloyhtiön kaikki viemärit sukitetaan täyssukituksella ja kaikkiin haarakohtiin asennetaan tehdasvalmisteiset haarayhteet. Viemäreiden sukittamisen lisäksi samaan aikaan saneerataan asukkaiden omasta aloitteesta noin 100 kylpyhuonetta.

Urakan projektinjohtajana toimii taloyhtiön isännöitsijä Joel Karvinen.

– Totesimme jo vuosia sitten, että sukittaminen on meillä ainut järkevä vaihtoehto, sanoo isännöitsijä Joel Karvinen.

– Asukkaat saavat asua huoneistossaan koko ajan. Vesi ja viemärit ovat kussakin asunnossa poissa käytöstä vain maanantaista seuraavan viikon perjantaihin. Tänä aikanakin teemme asukkaiden asumisen mahdollisimman helpoksi kaikin tarvittavin väliaikaisjärjestelyin.

As Oy Kivisaarentien sukitustyömaata valvoo insinööritoimisto Buildnet Oy. Buildnetin valvojilla on ainoana valvontaorganisaationa Suomessa yhteensä yli 30 vuoden kokemus sukitusurakoinnista. Viimeisten neljän vuoden aikana Buildnet on valvonut noin 50 sukituskohdetta. Näissä kohteissa on ollut yhteensä yli 2 000 asuntoa.

– Valvojana me varmistamme, että työt tulevat tehdyiksi asianmukaisesti, että käytetään oikeita työtapoja ja oikeita tuotteita. Sukituksen jälkeen tarkistamme huolellisesti jokaisen putken, kertoo Buildnet Oy:n toimitusjohtaja Tapio Falck.

– Isännöitsijän työrukkasena huolehdimme siitä, että tekniseltä kannalta kaikki menee niin kuin on sovittu ja että aikataulut pitävät.

Mitä sukitus on?

Sukituksessa epoksilla kyllästetty polyesteri-huopaputki puhalletaan paineilman avulla korjattavan viemäriputken sisään ja kovetetaan yleensä höyryä hyväksikäyttäen. Kovetettu putki muodostaa vanhan putken sisään kaikilta ominaisuuksiltaan uuden putken.

Sukituksen etuina pidetään sen nopeutta ja edullisuutta perinteiseen saneeraukseen nähden sekä sukitettujen viemäreiden pitkää, vähintään 50 vuoden käyttöikää. Huoneistossa voi asua koko saneerauksen ajan, sillä rakenteita ei jouduta normaalisti avaamaan sukituksen takia.

Lisätiedot:

Isännöitsijä Joel Karvinen, p. 040 540 3146.

Toimitusjohtaja Tapio Falck, p. 045 356 0196.