Maija Parikka iloitsee, kun sai säästää mieluisan kylpyammeensa.

Suomen suurin sukitustyömaa etenee yllätyksittä

Vuosaarelainen Maija Parikka katsoo pientä kylpyammettaan, joka sai jäädä paikalleen viemäriremontista huolimatta.

— Mä niin tykkään, kun tämä on aitoa 60-lukua. Olisi ollut ikävää ruveta tätä repimään.

Parikan kaksion kylpyhuone säilyi muutenkin lähes entisellään. Vain WC-istuin vaihdettiin. Mikään muu ei vihjaakaan, että huoneistossa on juuri tehty täydellinen viemäriremontti.

Samanlainen remontti tehdään taloyhtiön jokaisessa muussakin huoneistossa. Ja niitä riittää: taloyhtiöön kuuluu 12 kerrostaloa, joissa on yhteensä 512 huoneistoa. Viemäreiden saneeraus alkoi syyskuussa 2016 ja päättyy tämän vuoden joulukuussa.

As Oy Kivisaarentien viemäriremontissa oli lähtökohtana sen toteuttaminen niin, ettei kylpyhuoneiden rakenteita tarvitse rikkoa. Tämän on mahdollistanut saneerausmenetelmänä käytettävä sukitus, jonka asianmukaista toteutusta valvoo Buildnet Oy. Buildnet on Suomen kokenein sukitusten valvontaorganisaatio.

As Oy Kivisaarentien viemäriremontti on sujunut aikataulussa ja ilman yllätyksiä. Viemäreiden sukittamista valvoo Buildnet Oy.

As Oy Kivisaarentien viemäriremontti on sujunut aikataulussa ja ilman yllätyksiä. Viemäreiden sukittamista valvoo Buildnet Oy.

Monilla Maija Parikan naapureilla kylpyhuoneet kuitenkin hohtelevat tänä vuonna uutuuttaan. Kaikkiaan noin 150 huoneiston omistajat ovat halunneet viemäreiden saneerauksen yhteydessä uusia samalla koko kylpyhuoneensa. Suuren yhteistilauksen ja taloyhtiön taloudellisen tuen avulla he saivat teetettyä remontin huomattavasti edullisemmin verrattuna siihen, että olisivat teettäneet remontoinnin omin päin.

Mutta hyvin monien huoneistojen kylpyhuoneet oli ehditty saneerata jo vuosia aikaisemmin. Jos taloyhtiössä olisi päädytty toteuttamaan putkiremontti perinteiseen tapaan, kaikki aikaisemmin remontoidut kylpyhuoneet olisi pitänyt jälleen ”räjäyttää”. Nyt nekin saivat sukitusmenetelmän ansiosta pysyä ehjinä.

Sukituksessa viemärit kunnostetaan täysin uudenveroisiksi sisäpuolelta käsin. Epoksilla kyllästetty polyesteri-huopaputki puhalletaan paineilman avulla korjattavan viemäriputken sisään ja kovetetaan. Kovetettu putki muodostaa vanhan putken sisään kaikilta ominaisuuksiltaan uuden putken.

Sukitusmenetelmän ansiota oli sekin, ettei Parikan tarvinnut edes muuttaa remontin ajaksi minnekään. Monet asukkaat taloyhtiössä ovat kyllä hakeutuneet tilapäisesti muualle, mutta toisaalta asuntoonkin on ollut täysin mahdollista jäädä. Esimerkiksi vauvan pyllyn pesemiseksi ei ole tarvinnut mennä ulos pakkaseen tai sateeseen. Talojen kellaritiloihin järjestettiin vesipisteet ja pesukoneet, pihalle tuoduissa konteissa on suihkut ja vessat.

— On minulla mökki, mutta en mä siellä paljon ollut. Tässä mä olin, Maija Parikka kertoo.

Remontin ajaksi pihoille on tuotu kontit, joissa on suihkut ja vessat. Lisäksi talojen kellaritiloihin on järjestetty vesipisteet ja pesukoneet.

Remontin ajaksi pihoille on tuotu kontit, joissa on suihkut ja vessat. Lisäksi talojen kellaritiloihin on järjestetty vesipisteet ja pesukoneet.

Sukituksen toteuttaneita remonttimiehiä on kehuttu kohteliaiksi ja touhukkaiksi. Parikan ovikello soi sovitusti eräänä maanantaiaamuna.

— Eivät ne remonttimiehet minua häirinneet. Tai no, herättivät ne minut seitsemältä. Mä huusin että olisin nukkunut vähän kauemmin, Parikka naurahtaa.

Sukittajat liikkuivat vain työnteon kannalta välttämättömällä alueella, joten makuuhuoneessa ja olohuoneessa sai olla aivan rauhassa. Paikat suojattiin hyvin.

Seuraavan viikon perjantaina sukittajat panivat oven kiinni perässään viimeisen kerran: remontti Parikan huoneistossa oli ohi. Alle kahdessa viikossa.

— Pojat olivat hyviä ja nopeita. Kaikki meni todella hyvin. Tulivat silloin kun piti tulla ja lähtivät, kun piti lähteä.

Kun kaikki natsaa kohdalleen

Taloyhtiön isännöitsijä Joel Karvinen toimii sukitusurakan projektinjohtajana. Hän näkee asukkaiden positiivisten kokemusten olevan ”mahtavan joukkuepelin” ansiota.

— Pitää olla hyvä suunnitelma, hyvä rakennuttaja, hyvä urakoitsija, hyvä valvoja… kun kaikki natsa kohdalleen, silloin menee näin.

Ja juuri näin kuin Parikalla on mennyt myös taloyhtiön kaikissa muissakin taloissa ja huoneistoissa, joissa viemäriremontti on ehditty tähän mennessä toteuttaa. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Myös tiukka aikataulu on tähän mennessä pitänyt täydellisesti.

Karvinen kiittää Buildnetin toimintatapaa urakoitsijan valvonnassa.

— Maanläheisessä, urakoitsijaa ohjaavassa ja opastavassa yhteistyömenetelmässä kaikki menee hyvin.

— Sukittaminen vaatii erikoisasiantuntemusta, Karvinen korostaa.

— Tämä Kivisaarentien suururakka voisi mennä monella pieleen, jos urakoitsija olisi yhtään huonompi tai jos valvoja ei tietäisi tarkalleen, miten kaikki pitää tehdä.

Kissakaan ei saa pissata viemäriin. Piia Kortman ja hänen kummipoikansa Denis Lippert ovat menossa ostamaan kissanhiekkaa.

Kissakaan ei saa pissata viemäriin. Piia Kortman ja hänen kummipoikansa Denis Lippert ovat menossa ostamaan kissanhiekkaa.

Tärkeä on ollut myös isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen rooli. Valittu työmenetelmä ja suunnitelmien mukainen toteutus kertovat myös As Oy Kivisaarentien laadusta taloyhtiönä.

Maija Parikka kiteyttää oman näkemyksensä:

— Mä olen tyytyväinen. Tämä on hyvin hoidettu taloyhtiö.

Jos joku tuttava kysyisi Parikalta, että kun teillä tehtiin viemäriremontti sukittamalla, voitko suositella, mitä Parikka vastaisi?

— Totta kai! Ja olen jo suositellutkin.

Teksti: Marko Vesterbacka
Kuvat: Mikko Joona